torstai 30. tammikuuta 2014

Glitter ballerina

Ballerina
Sorruin taas tänään ostamaan kenkiä alennuksesta. Eli noi molemmat mustat kengät on aleksi 13:sta ja noi kultaset ballerinat ostin Spirit storesta uutena vuotena tampereella. Ja kun kerran tänään kokeilimme koulussa Pixlr editorin käyttöä niin tein sillä sitten tälläisen kivan kollaasin :)

Kuvakollaasi


Tänään koulussa harjoiteltiin editor pxlr ohjelman käyttöä, jolla saa tehtyä kuvakollaaseja, ja muutenkin käytiin blogiin liittyviä asioita läpi.

Ja edelleenkin jatkuu tämä sininen villitys :D


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sininen

Blue, blue and blue
Tein tälläsen inspiraatio kuvan polyvoressa, kun tuntuu tuo sininen väri niin inspiroivalta tällä hetkellä. Ja liitin vielä omista kuvista tuon wanda- orkidea kimpun kuvakaappauksen ja power pointin avulla.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Näyteikkunan somistus harjoituksia


Tänään koulussa oli näyteikkunan somistus harjoituksia, ja kaikki saivat itselleen omat tuotteet joiden ympärille piti esillepanoa alkaa tekemään, minä valitsin itselleni mukeja ja murokulhoja, joissa oli raita- ja pallokuosia, keltaisena ja mustana. Somistuksen pääväreiksi tulikin keltainen, musta ja valkoinen. Lisäsin vielä myöhemmin turkoosia väriä kun löysin tuollaisen kivan printtikankaan, jonka nimesinkin "Afrikka- kankaaksi" koska siinä oli seeproja, tiikereitä, norsuja, leopardeja jne.

pehmeä, kova kontrasti
 Opettaja ja yks luokkakaveri sanoi, että mun esillepanosta tulee kuulemma mieleen lakritsi! Mutta ehkä toi musta, valko, keltainen väri yhdistelmä, on se lakritsiin miellettävä värikombo. Ai että alko itekin tekeen mieli lakritsia, kun kirjottelee siitä tänne!


Tässä yllä olevassa kuvassa näkyykin se mistä opettaja mainitsikin, eli olisi voinut olla takarivin tuotteille oma taso porrasmaisesti, jolloin olisi saanut esillepanoon lisää korkeutta ja tuotteet (juomalasit ja kynttilät) paremmin esille. Ja muuta korjattavaa ensi kertaan oli, että hinnat täytyy olla isommalla, että huonompi näköinenkin erottaa lukea :)

Ja tässä näkyy vielä tarkemmin minulle annetut tuotteet
Täydensin mun myytäviä tuotteita vielä noilla juomalaseilla, mustilla pilleillä, kynttilöillä, turkooseilla lasivadeilla, mustalla wc-matolla ja valkoisella torkkupeitolla.

Hehkuva ympyrä ja leijuvat mukit :D
Toi musta muovi ympyrä, jossa oli valot takana oli musta tosi jännä esine ja se sopi mun väreihin niin päätin sitten laittaa sen mun esillepanoon, ja sitten laitoin vielä noita mukeja tohon keskelle roikkumaan, niin tuli sitä tuotetta tohon optiseen keskipisteeseenkin.

Porin häämessut

Tanssiurheiluseura Oikea Rytmi ry esitteli häämuotinäytöksissä upeita pukuja
Olin Porin häämessuilla viime sunnuntaina, ja oli kyllä kiva ja antoisa kokemus. Seurana mulla oli mun täti ja mummu ja oli ihan kivaa viettää yhdessä aikaa. Tuosta häämuotiesityksestä ei oikein ole enempää hyviä kuvia (ja tämäkin hieman heilahtanut) koska istuimme niin takana salissa ja esiintyjät liikkuivat koko ajan. Enkä viitsinyt myöskään häiritä muita katsojia sokaisevalla salamavalolla, mutta hieno oli puku loisto, ja kyllä sieltä muutama omakin suosikki löytyi :) 

Morsiuskimppu kilpailu

Voittajaksi äänestettiin keskellä ylhäällä oleva
Laineen kukan kimppu,
toiseksi tuli Antin kukka, ylhäältä oikealta,
ja sen alapuolella oleva Kartanon kukan kimppu kolmanneksi.

Häämessuilla on myös tapana järjestää morsiuskimppu kilpailu, jonka voittajan saavat messukävijät äänestää. Ja päätin vielä laittaa lisää kuvia omista suosikeistani. Jos joku haluaa katsoa lisää kuvia tai tietoa messuista niin niitä löytyy täältä.Kuvakollaasi kilpailun kimpuista.

Sähäkkä sähkönsininen

Morsiuskimppu wanda- orkideasta
Tämä sininen morsiuskimppu on oma suosikkini koska, minulla on meneillään sininen kausi ja kaikki sen väriset miellyttää silmää :D ja koska pidän ihan hirveästi noista karhunheinistä tuossa kahvan jatkeena ja tykkään myös itse noista tuonenkielon lenkeistä, musta ne on tosi selkeet vihreet ton wandan pariksi. Jos olisin itse tehnyt tämän kimpun, olisin liimannut vielä väriin sopivia helmiä karhunheinään, ja lisännyt heinää myös yläosaan kimppua, muta ehkä kimpun tekijä pyrkikin todella yksinkertaiseen ja selkeään kokonaisuuteen.

Ihana sähkönsininen wanda-orkidea, jonka väri on siis ihan aito, ei värjätty :)
Ja toi wanda-orkidea vaan on niin hieno, olen itse asiassa nähnyt livenä tuota orkideaa kolme kertaa aikaisemmin, kaksi kertaa ruukku kasvina ja kerran aikaisemmin leikkona ja aina se jaksaa ihmetyttää värillään :)

Vaaleanpunainen unelma


Hempeä morsiuskimppu nerinestä ja harsokukasta
 Ja tämä oli mun toinen suosikki, koska siinä oli nerineä, josta tykkään tosi paljon ja nuo höyhenet ja harsokukka antaa tosi kivaa keveyttä tohon kimppuun. Ja taas pitkä varsiosa/ varret ne on mun omasta mielestä hienot morsiuskimpussa.

Ja suut makiaks! 

Tän kakun pinta näytti ihan tikatulta kankaalta
 Nami nami! Nää kakut kyllä näyttääkin ihan syötävän hyviltä, mutta tuskimpa ne sisältä mitään syötävää on sillä ne oli koko päivän tuolla messu alueella ilman mitään kylmäkaappeja. Kysyinkin äidiltäni, joka on ammatiltaan leipuri, että mitä materiaalia noi kakut mahtaa olla sisältä, niin äiti vastasi että todennäköisesti se on styroksia, joka on päällystetty sokerimassalla ja muilla kakkukoristeilla, mutta mene ja tiedä.

Cup cakes! Kyllähän niitäkin voi tarjota hääkakun sijaan :)
 Ja tälläisen strassinauhoilla koristellun kakun mä sitten haluan omiin häihini! Täytyykin siltä äipältä kysästä, että miten ois onnistuisko? Toivottavasti, sillä tää oli hieno!

Noi koristepursotuksetkin näyttää ihan hemiltä! Vau!

 Ja mun panokseni messuhuumaan


 Eli vaikka mun työssäoppimispaikalla ei ollut omaa osastoa messuilla, niin luvattiin sponssata kukat erään vaateliikkeen osastolle. Toivomuksena oli morsiuskimppu, mahdollisimman kapealla kahvalla, jotta se sopisi mallinuken käteen, hiuskoru ja sulhasen viehe. Väreinä töissä piti käyttää valkoista, luonnonvalkoista, sampanjaa ja persikkaa.


 Eli hiuskoru ja viehe ovat alusta loppuun mun tekemiä. Ja mun mielestä niistä tuli oikeen kivat, ja oli kiva nähdä ne mallinukkien käytössä, kun harvoin sitä näkee enää omia töitään kun ne liikkeestä lähtevät. Ja pohdiskelimme kukkien kestävyyttä työkavereiden kanssa, mutta ihan hyvännäköisiä olivat kaksi tuntia ennen messujen sulkeitumista, eli hyvin olivat kestäneet koko pitkän päivän spottivalojen paahteessa :)

Hopeinen myrttilanka, paksumpi myrttilanka, luonnonvalkoiset helmet,
 kuisman marjat Hypericum, krysanteemi Chrysanthemum, tähdikki Ornithogalum

Hiuskoru sivulta kuvattuna

Morsiuskimppu sivusta

Myrttilanka, helmet, kuisma Hypericum, talea- ruusu Rosa,
 isoneilikka Dianthus, perhosorkidea Phalaenopsis, tähdikki Ornithogalum,
 krysanteemi Chrysanthemum, salal Gaultheria 
 Ja tästä morsiuskimpusta, mun tekeleitä oli noi helmi ja kuisman marja ketjutukset. Mä lisäsin ne lopuksi kun työkaveri oli saanut kimpun muuten valmiiksi, meillä oli oikeen hyvä työnjako :D

Gala klips- hakaneula, myrttilanka, helmiä,
 isoneilikka Dianthus, kuisma Hypericum,
peiponkaali Galax, muratti Hedera, 
Tää sulhasen viehehän oli tehty ihan perustekniikalla, ja kiinnitys oli galaklips- hakaneulalla. Vieheen varren koristelin kieputtamalla siihen myrttilankaa ja laittamalla päähän helmen ja kuisman marjoja. Ja noi kuisman marjat, hopeinen myrttilanka ja luonnonvaaleat helmet toistuu joka työssä niin tulee sitä yhteneväisyyttä.

Ja tekniikka ja kiinnitys näkyy tässä
Tämmöset tällä kertaa, tulee nyt paljon hää-aiheisia postauksia paljon, mutta mikäs siinä onhan se kiva aihe :)

torstai 23. tammikuuta 2014

Viuhka kimppu ja tuohi asetelma

Viuhka kimppu

viuhkakimppu
Ehdin tehdä tänään iltapäivällä koulussa vielä asetelman ja kimpun, jossa käytettiin viuhkamaista kimppupohjaa mikado-tikuista. Viuhkan tekemiseen käytettiin tosihauskaa puolalangan kiertämis tekniikkaa, joka oli ihan uusi. Käytän sitä varmasti uudelleenkin. Lisäksi laitettiin Cymbidium orkideoja tekovarsilla kuivilleen kimppuun, joka sekin oli erilaista tekniikkaa.

Mikado-tikku, kuparinen puolalanka, karhunheinä Xerophyllum,
oksaneilikka Dianthus, isoneilikka Dianthus, arabiantähdikki Ornithogalum,
 kympidi orkidea Cymbidium, tähdikki Ornithogalum


Tuohi asetelma



Ja samana päivänä ehdin tehdä vielä tuohesta ja muovisuppiloista asetelman, josta tuli mielestäni ihan onnistunut. Ja jos joku ihmettelee mitä nuo jääpalan näköiset jutut ovat, niin ne ovat muovia ja ihan uusia tuttavuuksia minullekin, opettaja oli tilannut niitä tukusta ja innostuin heti niistä, ja niistä inspiroituneena päätin laittaa asetelmaan sinistä ritarinkannusta.

Ja lähikuvaa nippusiteistä
Muovisuppilot on siis kiinnitetty tuohilevyyn nippusiteillä, ja tuohi on rei'itetty jotta nippusiteet saa siitä läpi.

Tuohi levyjä, muovsuppiloja, nippusiteitä, muovisia jääpaloja,
ritarinkannusta Delphinium, eustoma Lisianthus, oksaneilikka Dianthus,
krysanteemi Chrysanthemum, herttalyhty Ceropegia


Kukkakorut; sormus

The Line of the Rings :D

 Tänään koulussa kokeilin tehdä sormuksia kukilla koristeltuna. Päädyin tekemään kolme erilaista. Oma suosikkini taitaa olla toi eka oksaruusulla koristeltu alumiinilanka sormus.

Valkea ruusu-unelma

sattumalta sopi vielä päivän asuunkin :D
Pohjana tässä sormuksessa on valkoinen alumiinilanka, josta on tehty itse sormeen tuleva osa. Koristeena vaaleansinisiä helmiä ja oksa ruusun kukkia ja nuppuja. Näin jälkikäten ajateltuna olisi pitänyt valita vieläkin pienempi kukka oksaruususta ja tehdä pohjasta isompi, jotta se olisi kunnolla tullut ruusun kaikille puolille. 

Valkoinen alumiinilanka, hopeinen myrttilanka, sinisiä helmiä, oksaruusu Rosa

 Black & White


Toisen sormuksen tein mustasta myrttilangasta, arabiantähdikin kukista koristeena oli yksinkertaisesti mustia helmiä. Minusta arabiantähdikin kukat peittävät hiukan liikaa, olisi ollut parempi jos helmet olisivat päällä ja tähdikit alempana. Opettajani ehdottikin korua sormen sijasta pidettäväksikin esim. hiuksissa ja kokeilikin sitä luokkakaverin hiuksiin malliksi. Ja kyllä se toimikin paremmin hiuksissa, se oli liian iso sormessa pidettäväksi.

Musta myrttilanka, mustat helmet, arabiantähdikki Ornithogalum

Kupari sähärä

Kultainen flat alumiinilanka, kuparinen myrttilanka, kultaiset helmet, vahakukka
Tämä kolmas versio on itse asiassa kakkos versio tuosta mustasta sormuksesta, koska halusin kokeilla pienempää kukkaa arabiantähdikin tilalla, ja tämä vahakukka olikin paljon parempi tähän tarkoitukseen. Sormusosana käytin flat alumiinilankaa, koska sekä opettajan mielestä, että omasta mielestäni edellisen version myrttilangasta tehty sormusosa oli jotenkin hankala sormessa, ja tämä alumiinilanka onkin paljon tukevampi vaihtoehto isolle sormukselle. Tuohon ekaankin sormukseen olisi kannattanut käyttää tavallisen sijasta flat alumiinilankaa, koska siitäkin tuli aika iso ja painava.

Ja vielä sivusta kuva niin näkyy toi kiinnityskin :)
Kaiken kaikkiaan tuli ihan hyviä sormuksia, ja paljon taas oppi ensi kertaa ajatellen!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Amaryllis, joka ei ihan ehtinyt jouluksi...

Amaryllis
Juu kävi nyt silleen, että ostin tän amarylliksen Kodin terrasta alennuksella parisen viikkoa ennen joulua, en elätellytkään toivoa sen ehtimisestä kukkia jouluna, mutta kyllä sillä meni enemmän aikaa pelkästä sipulista kukintaan kuin olisin uskonut. Mutta eihän se haittaa, että se nyt kukkii, minusta amaryllis onkin enemmän talven kukka kuin pelkästään joulukukka.

Amaryllis eli oikealta nimeltään ritarinkukka, Hippeastrum Aphrodite
En tiedä huomaako sitä kovin hyvin, mutta Aphrodite lajikkeen valkoisissa kukissa on tuollaiset punertavat reunat ja punertavaa väriä myös tossa terälehden keskellä ja mä halusin just tän ljikkeen noiden punaisten reunojen takia. Ja kyllä se niin on, että jos haluaa jotain muuta kuin tavallista punaista ja valkoista amaryllistä, niin kyllä ne on ostettava pelkkinä sipuleina, mutta onneksi amarylliksen kasvatuksen ei pitäisi olla erityisen vaikeaa, katsoo sitten kuinka mun tän kanssa käy. Jos sitten ehtis ens jouluksi :)

Kukkakorut; kaulakoru

Kaulakoru edestä

Tänään koulussa tehtiin floraalisia koruja eli kukkakoruja.Sain jo eilen idean tähän työhön, ja oli tosi kiva päästä toteuttamaan sitä. Kaulakorusta tulikin ihan onnistunut, olisin tyytyväisempi jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisin saanut siitä siistimmän. Olisi ollut myös kiva jos kuismaa ja tähdikkiä olisi enemmän, mutta kylmiössä ei ollut niitä enää jäljellä, kun menin hakemaan materiaaleja, muuten olen ihan tyytyväinen työhön :)

Ohut myrttilanka, ruskeita helmiä, höyheniä,
kuisma Hypericum, tähdikki Ornithogalum, leikkodanee
 Jotenkin tuntuu siltä nyt kun katsoo noita kuvia tarkemmin, että tossa kaaospunonnassa (jolla tuo kaulakorun pohja on siis tehty) olisi voinut käyttää vähän vähemmän lankaa, ja ehkä paksummasta langasta olisi mun käsialalla tullut nätimpi, en tiedä. Täytyy ens kerralla kokeilla paksummalla langalla, että onko siinä mitään eroa.

Ja vielä sivusta
Oli aika hauskaa kun opettaja kysyi että kenelle tää koru olis tarkotettu, niin mä vastasin että intiaani kanafarmarille :D Toivottavasti jossain on joku sellanen tyyppi :D Mut eks tää sopis ihan hyvin sellaiselle tyypille? Tai täytys olla ainakin aika tyylikäs kanafarmari!

ja takaa vielä kiinnitys kuvattuna
Kiinnityksenä olikin kaksi helmeä ja niille vastakappaleina myrttilangasta kaksi lenkkiä, sen takia kaksi kun on niin leveä tuo korukin. Tää taitaa kyllä olla aika tyypillistä mua, pieni tekijä suuret työt, ehkä mulla on joku Napoleon kompleksi tai jotain :D

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tohvelikukka

Kukkia vaan
Oltiin äipän kanssa tossa lauantaina kodin terrassa käymässä ja tälläset tarttu mukaan. Oli ihan pakko ostaa tohvelikukka, kun sitä kerrankin oli myynnissä. Tohvelikukka on kyllä yks mun lempikukista.
 Ja sitten siellä oli ihanan liila soilikki ja kerrottu kevätesikko. Ja noissa lasipulloissa on lyhtykoisoa (yks mun lempikasvi), kultahehkua (sekin yks mun lemppareista :D) ja sitten jotain tollasia hedelmä/ pähkinä pahkuroita joiden nimee en nyt muista. Tulipas muuten nyt paljon lempikukkia samaan juttuun, enpäs huomannutkaan aikasemmin.

Ihana liila soilikki
Mulle on selvästi nyt pukkaamassa joku sininen/liila kausi koska koko ajan vaan ihastelee kaikkea sen väristä. Se on kyllä outo juttu miten mulla noi eri väreistä tykkääminen menee ihan selkeesti kausissa.

Mun lemppari eli tohvelikukka :)
Kiva saada vähän tähän huoneeseen jo jotain keväistä, siisvosin sitten näiden tieltä pois ne joulukukat mitkä oli jäänyt ja jouluvalot kanssa samalla.

Soilikki Streptocarpus, tohvelikukka Calceolaria, kerrottu kevätesikko Primula

will you marry me?

will you marry me?


Elikkäs juu koko päivän on ollut häähuumaa, kun oon tehnyt sen aiheista etätehtävää, joka on jo myöhässä eikä ole vieläkään valmis huoh! Toivottavasti saisin sen nyt pois päiväjärjestyksestä ihan vaan senkin takia, että nää hää hommat alkaa jo olemaan iian imeliä mun makuun. Eipä tässä muuta sitten :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

Nude & Kolmio


Tälläset kynnet tossa pari päivää sitten tein itelleni, toivottavasti joku saa näistä vähän inspiraatiota :)

Vasemmalta oikealle: Essie super duper top coat,
Rimmel london Lycra pro 362 Barely there, Konad Black,
 Lumene 56 A Song Beyond, H&M Prim & Proper